Muutto kotitoimistoon

25.03.2019

Heipä hei pitkästä aikaa!

Edellisestä kirjoituksestani on vierähtänyt aikaa joltisenkin 1,5 vuotta. Silloin laitoin Idea Illuusian hallitusti telakalle ja siirryin Raahen kaupungin kulttuuripalveluihin tapahtumasihteeriksi. Tänä aikana olen tehnyt mainostoimistotoimeksiantoja melko harvakseltaan koskapa uuden työn opettelu otti oman aikansa.

Sain myös vuokrattua toimistotilani pois, mikä tarkoitti sitä, että Idea Illuusian osoite muuttui kotiini Siniluotoon Martinmäentielle. Jos käyt kopaisemassa ovenrivasta Kauppaporvarissa, niin voit yllättyä kun tilassa häärii 1.4. lähtien kampaamoyrittäjiä!

Itselläni on mahdollisuus istahtaa iltaisin, tai aamuisin ennen iltavuoroa, tähän työpöydän ääreen ja tehdä vaikkapa mainostoimistohommia. Saapa nähdä jääkö television katselu iltaisin vähemmälle tästä lähtien ;).

Oikein mukavaa kevään odotusta sinulle, joka tämän lukaisit!

- Merja -

uusi_kotitoimisto_ideailluusia2.jpg

25.03.2019Muutto kotitoimistoon
03.10.2017Minut ylennettiin!
19.09.2017Kesä meni, syksy tuli
27.04.2017Raahen seutukunnan toimintakertomus 2016
13.01.2017Repliikki, Raaseli ja Neonaatti
10.11.2016Huhuilua...
01.11.2016Raahen seutukunnan kehittämiskeskuksen toimintakertomus
23.05.2016Miiluxin videotraileri
26.02.2016Piilosta-kirja julkistettu
18.02.2016Uutta bisnestä aloittamassa!

Siirry arkistoon »